Pesa ja selle leidmise lugu. Pesä ja sen löytämisen tarina

Juba paar aastat olime mõlgutanud mõtteid oma maakodust Eestis. Umbes poolteist aastat tagasi hakkasime jälgima kinnisvarabüroode pakkumisi. Ikka rohkem nagu lõbu pärast. Reaalsus oli/on ju see, et mina kodus istudes nagu raha eriti ei teeni ja autojuhist mees on ka tööl ainult poole kohaga. Sellistes tingimustes pangast laenu saamine on ka võimatu, eriti, kui me ei tahtnud kedagi teist käendajana meie laenu sisse segada.  Nii, et unistused olid pisut utoopsed.  Eelmise aasta kevadel  aga hakkas tunduma, et äkki siiski ... Olime kõigest hoolimata suutnud iga kuu elamise kõrvalt pisut kõrvale panna, aga kogutud raha oli  läinud esmalt uue üürikorteri tagatise maksmiseks ja hiljem  uue auto ostmiseks, nüüd oli sobiva suurusega hea auto leitud ja raha jäi säästu.  Mees oli maksnud riigile makse rohkem kui vaja ja sealt oli tagasi tulemas päris kena summa. Minul oli Eestis olemas korter,  mille müümine ei olnudki enam võimatu (kinnistamine oli lõppfaasis). Kinnisvarade hinnad Eestis läksid veelgi pisut allapoole ja paljudes kohtades oli tublisti tingimise ruumi. Panime siis otsingutesse hoogu juurde. Pool aastat otsisime krunte, maju, talusid, linnadest, maalt, küladest. Alguses ei teadnud isegi, et mida me täpselt otsime. Kui mõned kohad oli üle vaadatud, hakkas moodustuma mingi ettekujutus. Unistuste kohake oleks pidanud olema:

Tallinna ja Viljandi vahel, Viljandisse maksimaalset pool tundi autosõitu. Lähim pood nii lähedal, et rattaga võid kiiresti ära käia. Tore, kui lähedale pääseks ka bussi või rongiga. Oma krunti nii palju, et kõigile leidub kusagilt oma rahulik nurgake ja naaber aknast sisse ei vaata. Unistuste maja oli väiksem palkmaja, kus juba esimesel suvel peale väikest remonti vähemalt ühes toas sees võiks elada. Jupike metsa poleks ka paha. Elekter pidi olema olemas ja korralik kaev ka.. Eriti rõõmsad oleksime, kui koht ei oleks keset põlde, mida suviti mürgitatakse ja et läheduses poleks suuri lautasid. Koha maksimaalne hind oleks saanud olla vaid 160000 krooni, ehk 10000 eurot.... 

Mingil hetkel tundus, et MISSION IMPOSSIBLE... Hakkasime siis vaatama kohti ka mujalt, Eesti teistest nurkadest. See oli üprs avardav kogemus. Sõitsime ringi kohtades, kus isegi mina polnud varem käinud.  Meie mõlema sisemine tunne aga ütles, et oleme valedel jälgedel. Paari maja ostmist mõtlesime ja kaalusime vägagi tõsiselt. Õnneks ei ostetud. Siis, kui lootus oli juba pea-aegu kadunud ja esimesed lumed Eestis maha sadanud, otsustasin otsida netist veel ühelt sellistelt väikeselt leheküljelt, kus paar-kolm nädalat käinud polnud. Ja seekord jäi pilk pikemalt peatuma kuulutusel, mille üle eelmisel korral vaikselt habemesse olin naernud - maja paistis kuidagi naljakas, mees oli ka naernud ja öelnud, et see on sama imelik kui temagi. Lihtsalt huvi pärast küsisin maaklerilt maja täpset asukohta. Paari päeva pärast läksime kohta vaatama ja nädal peale kuulutuse teistkordset vaatamist olime selle naljaka maja rõõmsad omanikud. Küllap oli maja siis nii palju meie moodi :) Nii. Ja meie Pesa on nüüd siis:

Tallinna ja Viljandi vahel, Viljandisse autoga 15 minutit. Suure-Jaani keskusesse 4km - seal poed, apteek, arstipunktid jms - rattaga käib kähku ära. Bussipeatus 200m, isegi buss läheb korra päevas Viljandisse ja tuleb tagasi :). Oma krunti 1,8 hektarit. Maja pole palkmaja, aga peale väikest remonti saab juba esimesel suvel kogu majas sees elada. Metsa pole, see eest on 118 õunapuud - omamoodi õunapuude metsatukk :)  Suuri viljapõlde, mida suviti mürgitatakse, läheduse ei ole, lautasid ka mitte. Naabrid on suhteliselt lähedal, aga aknast keegi sisse ei vaata. Suur plus on ka see, et vähese liiklusega !!! asfalttee jääb majast ainult 100m kaugusele ja maja värava eest läheb külatee, mida vald ka suurte lumetormide ajal puhtana hoiab. Meie värava kõrval, külatee ääres, on küla postkastid, nii, post tuleb ukse ette ja naabrivalve ka ehk mingil määral töötab.  Suvel kavatsengi istuda paar päeva värava juures, et naabritega jutule saada kui posti järgi tulevad :) Nii, ja hind. Ei läinud üle 160000 krooni ega 10 000 euro. 125 000 krooni ehk umbes 8000 eurot. 

Oleme väga, väga rahul! Tundub, et saime rohkem kui oskasime soovida! See siis nagu sissejuhatuseks. Hakkan siia blogisse koguma kõikvõimalikku materiali majakesest - pilte sellest mis on ja sellest, mis saame valmis tehtud, pisut meie plaane, mõtteid ja unistusi. Ostsim Mehele isadepäevaks magneti, millel luges: Võimatu teeme kohe, imede tegemine võtab pisut aega. Arvan, et see sobib meile siia päris kenasti motoks.. :)
**********************************************************************************
**********************************************************************************
JO pari vuotta oltiin unelmoitu mökistä Virossa. Noin puolitoista vuotta sitten alettiin seuraamaan netissä eri välittäjien ilmoituksia. Ihan huvin vuoksi. Tilanne kun meillä se, että minulla kotiäidinä ollessa ei isompia tuloja ole ja Mieskin tekee autonkuljettajan töitä vaan osa-aikaisesti. Näin ollen lainan saaminen pankistakin on mahdoton, varsinkin kun kumpikaan meistä ei halua sotkea muita ihmisiä takaajina meidän raha-asioihin. Niin, että olivat hieman utooppiset ne meidän unelmat. Viime keväänä alkoi kuitenkin olla sellainen kutina, että ehkä sittenkin... Kaikesta huolimatta ollaan pystytty säästämään kuukusittain pienen summan ja kun siihen mennessä kerätyt summat olivat mennyt takuuvuokraan ja autoon, niin nyt kun auto-asia oli jo saatu hyvälle mallille jäivät säästöt tilille. Miehellekin oli luvassa oikein kivat veronpalautukset loppuvuodesta ja minun Virossa olevan asunnon myyntikään ei ollut enää mahdotonta (yksityistäminen oli jo loppusuoralla). Myös myytävien kiinteistöjen hinnat olivat edelleen laskussa ja monissa kohteissa oli hinnassa kivasti neuvotteluvaraa. Pistettiin sitten vauhtia etsintöihin. Puoli vuotta etsittiin tontteja, taloja, mökkejä, maatiloja, kylistä, kaupungeistä, maalta ja metsistä. Ei heti tiedetty itskään, että mitä oikein etsitään. Kun pari paikka oli käyty katsomassa, alkoi muodostumaan käsitys unelmakohteesta. Sen olisi pitänyt olla seuraavanlainen:

Tallinnan ja Viljandin välissä (vanhempani asuvat Viljandissa), Viljantiin matkaa autolla max puoli tuntia. Lähin kauppa pienen pyöräilymatkan päässä. Kiva jos lähelle pääsisi myös jollain julkisella kulkuneuvolla. Omaa tonttia sen verran, että jokaiselle löytyy oma rauhaisa sopukka ja naapuri ei katsoisi ikkunoista sisään. Unelmien talo oli pieni hirsitalo, jossa pystyisi pienen rempan jälkeen asumaan jo ekana kesänä, no ainakin yhdessä huoneessa. Pikkasen metsää tontilla olisi hyvä juttu. Tontilla piti olla sähköt ja kunnon kaivo. Lähellä ei saisi olla isoja viljapeltoja, mitä kesäisin myrkytettään, eikä myöskään isoja navettoja. Niin, ja hinta maksimissaan se 10 000 euroa... eli 160 000 kruunua.

Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan, että MISSION IMPOSSIBLE..  Ruvettiin sitten etsimään myös ihan eri paikkakunnilta. Se oli silmia avaava kokemus. Käytiin paikoissa, missä minäkään en ollut aikaisemmin pyörinyt. Molempien sisäinen ääni kuitenkin sanoi, että väärillä jäljillä ollaan. Paria paikkaa harkittiin ihan vakavissaan. Onneksi ei ostettu.. Ja silloin, kun toivo oli lähes menetetty ja Virossa ensilumet jo maassa, menin vielä katsomaan nettisivua, missä en ollut pariin -kolmeen viikkoon käynyt. Ja tällä kertaa jäin pidemmäksi katsomaan ilmoitusta, joka oltiin edellisellä kerralla sivuutettu, kun mökki näytti jotenkin hassulta. Mies vielä oli nauranut, että se mökki on yhtä hassu kui hän itsekin. Ihan huvikseen kysyin välittäjältä mökin tarkempaa sijaintia. Kaksi päivää sen jälkeen oltiin katsomassa mökkiä ja viikko siitä, kun oli avannut sen ilmoituksen toista kertaa, oltiin hassun mökin onnelliset omistajat! Kai se oli sitten meidän näköinen :) Niin ja millainen mökki sitten saatiin:

Tallinnan ja Viljandin välistä. Viljandiin autolla 15 min. Suure-Jaanin keskustaan 4km - siellä kaupat, lääkärit, apteekit, yms- eli kaikki ihan sopivan pöyräilymatkan päässä. Bussipysäkki 200 m. Jopa yksi bussi kulkee kerran päivässä Viljandiin ja takaisin. Oma tonttia 1,8h. Ei saatu hirsitaloa, mutta pienen rempan jälkeen pystyy jo ekana kesänä asumaan sisällä koko talossa. Ei varsinaista metsää, mutta on 118 omenapuuta, omenapuumetsä siis tavallaan :) Lähistöllä ei ole isoja myrkytettäviä viljapeltoja, eikä navettoja. Naapurit sopivan matkan päässä- ei liian kaukana, mutta kukaan ei myöskään ikkunoista katso sisään. Iso plussa on, että asvalttitie (missä on aika vähän liikenettä!) jää talosta vaan 100m päähään ja talon portin edestä menee kylätie, jonka kunta auraa lumimyrskyistä huolimatta. Meidän portin vieressä, kylätien varrella on myös kylän postilaatikot, joten jonkinlainen naapurivartiointikin saattaa toimia. Kesällä aionkin istua kuin tatti pari päivää portin vieressä (muka tekemässä jotain hommia..), että pääsee naapureiden kanssa juttusille, kun tulevat hakemaan postia :) Niin ja se hinta. Ei ylitetty budjettia, maksettiin koko lystistä 8000 euroa.

Ollaan enemmän kuin tyytyväisiä, jotenkin tuntuu, että saatiin enemmän, kuin mitä osattiin odottaa! Se sitten vähän niinkuin alkupalaksi. Tänne blogiin alan sitten keräämään kaikkea mahdollista mökkiin liittyvää - kuvia siitä, mitä on nyt ja siitä, mitä saadan aikaiseksi, suunnitteluja ja ajatuksia-höpötyksiä. Unelmia.. Näitä riittää edelleen. Ostin miehelle isänpäivä lahjaksi mm magneetin jossa lukee : Mahdottoman teemme heti, ihmeiden tekeminen kestää vähän aikaa. Se sopisi mielestäni meille tänne ihan hyvin motoksi... :)

See on see maakleri foto, kus majake meie meelest pisut naljakas välja nägi :

***

Tässä se välittäjän kuva, jossa mökki näytti mielestämme hieman hassulta :

Siin paar pilti sellenädalaselt visiidilt:

***

Tässä pari kuva tänviikkoiseltä mökkireissulta